ELONKERJUUN DANIONE eli Nippe
NIPPE ASUU NIVALASSA JA TOIMII METSÄSTYSKAVERINA ISÄNNÄLLE
2.9.2012
Virtaselta soitetaan. Ensimmäisen "jäykän" yön jälkeen tilanne on alkanut rauhoittua Virtasella ja Rolle ja Nippe tulevat hyvin toimeen, jos sitä ei lasketa että kuulo katoaa kun kahden lähdetään vaeltamaan. Vielä on vähän hiomista kotioloissa, mutta eiköhän se siitä. Kuulostaa kyllä jo ihan siltä että sinne se Nippe jää. Nimittäin metsässä on Nippe ollut jo montasti ja erityisen yllättynyt hra Virtanen on Nipen touhuista. Haku on mukavan laajaa ja nouto hienon sitkiää. On onnistunut haku sekä vedestä, että maalta ja saaliin on Nippe antanut myös ensimmäisen jälkeen hyvin. Ensimmäisen olisi vissiin halunnut itse pitää, mutta kyllä se siitä sitten luopui. :) Nippe ja Rolle ovat päässeet vuorotellen metsälle ja noutamaan, kyllä siellä perheessä ainakin linnun noutajia riittää. Toivotaan, että jatkossa menee kaikki hyvin myös
24.8.2012
Nipelle löytyikin yllättävän nopeasti uusi koti. Nimittäin Nipen siskon Mintun poika Rolle (Elonkerjuun Haisuli) Nivalasta kaipasi kaveria sekä metsälle, että kotiin. Virtasen perhe kävi Nipen hakemassa ensin kokeille. Virtasen lapset ottivat Nipen niin ihanasti vastaan, että kyllä kelpaa Nipen. Olen niin iloinen, että Nippe päätyi juuri sinne. Jäädään innolla odottelemaan miten siellä lähtee menemään.
Nippe sorsajahdissa 20.8.12
Eipä tainnut Nippe aavistaa kun meille eilen tuli, että pääseekin tänään sorsamettälle. Ihana Mari tuli ja otti Nipen mukaansa. Ja mitä sieltä kuuluukaan. Ennenkö tunti oli kulunut sorsastuksen alkamisesta oli Nippe jo kantanut yhden sorsan Marille. Nippe vaikutti tosi sinnikkäältä ja innokkaalta etsijältä ja ihan mahdottomalta uimarilta, että wow. Kasvattajatäti tuhisee ihan onnessaan. Jäädään odottamaan illan tuloksia ja tietoa Marilta mitä kaikkea siellä on tapahtunutkaan.
Koko tarinan voi lukea Marin sivulta: www.anvianet.fi/neswing ja sieltä kuulumisia
Koko tarinan voi lukea Marin sivulta: www.anvianet.fi/neswing ja sieltä kuulumisia
UUSI KOTI NIPELLE!
Nipen mamma on raskain mielin ilmoittanut, että joutuu luopumaan rakkaasta Nippe -koirastaan ajanpuutteen ja perhesuhteiden muutosten vuoksi. Lupasin autella mahdollisen uuden kodin löytymisessä. Toivomme, että Nipelle löytyisi loppuelämän koti mielellään aikuisesta perheestä ja vielä sellaisesta missä ei Nipen tarvitsisi olla päivisin yksin kotona. Eli koirakaveri olisi myös tervetullut. Nipen mamma toivoo myös, että perheessä metsästettäisiin. Nippe on ollut jonkin verran sorsamettällä. Nipen kotona ei ole ollut lapsia. Otahan yhteys Maritaan 050-434 1249, jos sinusta tuntuu että Nippe sopisi juuri teille niin keskustellaan.
Pääsiäinen 8.4.12
Nippe tuli meille pääsiäiskylille ja mettässä on ravattu ja moneen muuhun koiraan tutustuttu, mutta Nippe tykkää oikeastaan vain Metestä, Minttu -siskonsa tytöstä eikä se oikein käy päinsä.
Nippe 7.4.12
Nippe asuu Alavudella omistajansa Tuulian kanssa. Tässä hän tosin on meillä pääsiäislomailemassa
Nippe 3.3.12 treenaa seisomista
Nippe seisontaharjoituksissa
Nippe uimareissun jälkeen